Kahvila Valkoinen Puu

Palataan hetkeksi kesään! Teimme perheeni kanssa reissun Kauhajoelle, missä olen viettänyt lapsuuteni. En ollut käynyt Kauhajoella vuosiin, joten en myöskään ollut käynyt tässä alkuperäisessä Valkoisessa Puussa. Valkoinen Puu- kahviloita löytyy myös Seinäjoelta ja Tampereelta, missä nykyisin asun, ja Tampereen kahvilasta on tullutkin yksi lempipaikoistani.

Kauhajoen Valkoinen Puu on aivan erityisen ihana! Se sijaitsee kauniissa Kotiseututalossa Topeekan varrella, aivan kirkon läheisyydessä. Paikka on täydellinen tunnelmalliselle kahvilalle.

Valkoisessa Puussa on uskomattoman hyvä kakkuvalikoima! En ole ennen pitänyt itseäni kakkuihmisenä, mutta näköjään se johtui siitä, etten ole juurikaan syönyt näin hyviä kakkuja.

Myös suolaista syötävää olisi ollut tarjolla, mutta koska olimme jo syöneet lounasta aiemmin, oli jälkiruoan ja kahvin aika. Kahvi oli myös vahvaa ja hyvää, mikä on tietysti tärkeää.

Kahvilan sisustus oli ihana! Persoonallinen, kaunis, valoisa, siisti ja harkitusti huoleton. Minulle tilan tunnelma ja esteettisyys on yhtä lailla tärkeää kuin itse kahvikin. Kauniissa tilassa istuminen kahvikupin äärellä on minulle yksi suurista inspiraation lähteistä.

Otimme useampaa eri kakkua ja maistelimme niitä antaumuksella- yhtä tosin en ehtinyt maistaa, kun se oli jo kadonnut parempiin suihin. Onneksi jää uutta maistettavaa ensi kertaan! Valkoisen Puun kakut muuten leivotaan Kauhajoella ja niissä suositaan lähi- ja luomutuotantoa, mikä on myös iso plussa!

Nautimme ja istuskelimme kahvilassa kaikessa rauhassa ja kävimme sitten vielä kävelemässä kirkon edustalla. Loppukesän päivä oli lämmin ja täydellinen viettää aikaa lapsuuden maisemissa perheen kanssa. Tänne haluan tulla ehdottomasti uudelleen.

Seuraavaksi on suunnitelmissa mennä nauttimaan Tampereen kahvilan antimista ja tunnelmasta, en malta odottaa!

Hyvää oloa ja valoa kaikille.

Aisha

Kirjoittaja:

A Finnish stylist/makeup artist who believes in sustainable style and that we're all beautiful in a unique way.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s